maanantai 26. lokakuuta 2015

Seinäjoki KV 24.10.2015.

Yöllä klo 03.45 alako herätyskello karjumaan korvanjuuressa, et olis aika nousta ylös ja tekasta eväät, käyttää koirat, viedä Jehu äitin luo, kerätä kimpsut ja kampsut mukaan ja raahata ne vetävän Assin kans autoon.

Klo 05.00 olin kaverin portilla oottamasa sitä ja sit nostettiin kytkintä ja lähdettiin pankkiautomaatin kautta ajelemaan kohti Seinäjokea.

Raahessa oli jotain +5 astetta, mutta Seinäjoen Areenan parkkipaikka oli täysin mustan jään peitossa. Onneksi oli jo autoon vaihdettu nastarenkaat, oli muutamassa paikassa pohojanmaalla jo niin kiiltävän liukkaat tiet.

Hieman aikaa jouduttiin odottelemaan kehän alkamista, mutta saipahan rauhottua kaikesa rauhasa ja moikkailla tuttuja.

Assin vuoro tuli kehään mennä ja jestas mikä virtapiikki mulla olikaan käsissä. Ei sitte nii minkään taivaan valtakunnan yhteyttä neitokaiseen. Tuomariki naureskeli, ku tuli tutkimaan ja sai pusuja.

Arvostelu oli hyvä, pienenä miinuksena tuomarin mielestä Assin varpaat ovat hieman liian pitkät. Muuten vain excellenttiä. Osasin jopa esittää hälläpyörän hyvin.
Assi oli ilmoitettuna avoimeen luokkaan ja siinä oli kaksi koiraa. Assi oli luokkavoittaja ja parasnarttukisassa toinen saaden ensimmäisen SERTinsä ja vara-CACIBin.
Kuva: Tarja Pulli
ERI1 SA SERT VARA-CACIB
Noin 13 tunnin reissu oli ja kotiin tultua olimmekin molemmat Assin kans ihan sippejä.
Kiitos matkaseurasta Malla.

Jehu sai ihan extraa täällä kotona. Oli velimies vaimokkeensa kans käyny 1½ tunnin lenkin ukkelin kans. Oli se Jehuki väsyny ku kotiin hajin sen.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Assi sai kaverikoirahuivin

Assikin on jo lunastanut itselleen luvan käyttää kaverikoirahuivia.



Jälleen on kaksi kaverikoiraa mulla kotona. Menikin jonkin aikaa Tiltan jälkeen ennenkuin ikä ja käynnit olivat Assilla täynnä.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Pitkästä aikaa päivitystä

Oonko tullu hitaaksi vai totaali laiskaksi, en ole päivittänyt blogia valovuosiin tai ainakkaan vuoteen. Hupsista!

Paljon on tapahtunut, mistähän sitä alkais? Kait ensin iloisemmat uutiset vois kertoa.

Assi tekas tuosa tämän vuoden alussa pentuset viisi (5) kipaletta joista 2 neitokaista ja 3 jätkänpätkää. Isänä pennuille on saksalainen AMUR VOM GIEBICHENSTEIN (DE MVA DE JMVA VDHEUSG14) "Amur".

Kuva kopioitu Dungha kennelin sivuilta.
Assi siirtyi minun omistukseeni pentujen luovutuksen jälkeen. =)

Jehustakin tuli isukki jälleen tuosa kesällä. Oli kaksoisastutus kyseessä ja Jehun vintiöt olivat vilikkaampia, joten viidellä (5) pentusella lisääntyi Jehun jälkeläiset. Emänä on Elinan oma kasvatti DHUNGA CANE CORAGGIOSO "Piki"
19.8.2015
Kuva kopioitu Dungha kennelin sivuilta.
Jehu siirtyi mun nimiini kun kerkesin muutoksen tänään tekemään. =)

Surullisempiakin uutisia on tullu. Saana (Tuulisenrannan Suhina Saana) poistui keskuudestamme jo vuosi sitten, hieman ennen Tiltaa. Myös Pietu (Tuulisenrannan Tähtiyö) on poistunut tähtien taa 27.8.2015.
Assin pentueesta yksi poika kuoli tapaturmaisesti puolivuotiaana.

Assi kävi perehdytyksen ja testauksen kaverikoiraksi. Se hyväksyttiin pelottoman ja iloisen luonteensa vuoksi Raahen ryhmään. Olemme nyt muutaman kerran käyneet vierailuilla ja kuulkaa, Assi on kuin luotu ilahduttamaan ihmisiä.



torstai 18. syyskuuta 2014

C.I.B vahvistus on saapunut


C.I.B, FI, LV, SE MVA, LT JV-10
Ares vom Federbach
Kuva: Riitta Tuomaala

Kuva: Riitta Tuomaala
Vahvistus C.I.B tittelistä oli tullut, joten sen voi lisätä hyvillä mielin nimen eteen nyt.
Jehu sai Jällivaaran näyttelyssä 28.6.2014 C.I.B titteliin oikeuttavan CACIBin.

C.I.B eli Kansainvälinen muotovalio edellyttää neljä CACIB:ia vähintään kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta ja sitä, että ensimmäisen ja viimeisen CACIB:n saamisen välillä on kulunut vähintään yksi vuosi ja päivä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Muistoissamme Tilta

 FIN, SE MVA JV-02
Tuulisenrannan Tulipunaruusu
 16.9.2001 - 5.9.2014




Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän,
yht´äkkiä huomaa se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton,
kaipuu suuri sanaton.
- tuntematon -


Sanat eivät riitä kertomaan kuin paljon sua ikävöin.
Eija
Jehu & Assi
Muu kotiporukka ja ystävät

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Jällivaara 28. – 29.6.2014

Keväällä, heti  Riikan reissun jälkeen aloimme Riitan kans miettimään et olis kiva käyä Ruohtin puolella näytelmissä. Piteå on moneen kertaan nähty, joten se oli kakkossijalla, mutta Jällivaarasa en ollut vielä käynyt.
Hotelli varattiin hyvissä ajoin ja sit koirien ilmoittamiset sinne. Multa ilmoitettiin ainoastaan Jehu ja Riitta ilmoitti Cassun ja Lilan. Vielä Riitan äidin pommi Timi mahtui mukaan.

Lähtöpäivän aamuna vein Tiltan ja Assin hoitoon Mallalle. Meinasin palata takas Tiltan luo, ku se itki meijän perään surkiasti. Kovetin luontoni ja jatkettiin Jehun kans takas kotiin.
Kahden pintaan tuli Riitta ja pakattiin pirssiin mun ja Jehun kamat sekä ittemme tietty.  Pirssin keula kohti Oulua ja sieltä Cassu  kyytiin.

Matka meni  joutuin ja jouhevasti. Pitkästä aikaa sain istua vänkärin paikalla ja olla vaan. Onneks oli ”tomppa” mukana reittiä näyttämäsä, olen tunnetusti huono kartanlukija.
Tie oli muuten hyvä, mutta ennen Jällivaaraa oli jotain ihme soraa revitty tielle n. 20 km  joutui ajamaan kieli keskellä suuta ja viittäkymppiä lujempaa oli turha siinä kuulalaakerien päällä ajaa.

Muutamia kuvia tuli otettua menomatkalla likasen tuulilasin lävitte, kiitos mäkäräiset sun muut öttiäiset.

Ohitamme jotain haaveilijaa täsä, muuten pysyimme omalla kaistalla.
Oli tarkoitus taivaanrantaa kuvata, mutta kännykkäni kamera ....
Maisema meni jo.
Maisemantapaista
Lenkillä Jällivaarassa ennen nukkumaan menoa.
Yritin saaja noita lumikohtia kuvaan.
Hotelli oli kait keskellä kaupunkia, kiva hiljainen. Koiraporukoita siellä oli yllättävästi, mut ei niistä tietenkään mitään harmia ollu meille.
Huoneeseen oli pedattu kolme petiä, joista yhden pistimme heti rullalle ja kasaan. Siihen kohti mahtui hyvin Jehun poksi, jossa se vietti yönsä. Emme viitsineet poikia (Jehu ja Cassu) härnätä.  Timin kans ei ollut kummallakaan mitään nokankoputuksia. Yö meni rauhallisesti, mitä ny Jehua piti käyttää pissalla puol nelijä aamulla.
Aamupalan jälkeen pirssin pikapakkaus ja nokka kohti näyttelyaluetta, joka ei kaukana ollutkaan.

Itte en menny näyttelyyn isoja oottaen, ku kuulin et sinne oli tulossa pari muutakin urosta. Toivoa aina sopii, mut tuomari sitte päättää kuitenki.

Timi alias Tirhan Gamma Ray
Timi oli ensimmäisenä kehässä saaden val ERI 2, SA. Harmittavasti jäi kuitenki  iliman CACIB:ia.
Jonkin ajan oottelun jäläkeen oli eurasierit vuorosa.
Juniorluokan uros
Lejonbols Gyllenkroks Astrakan
Lejonbols Gyllenkroks Astrakan
Junnuluokan uros heittäytyi maate kehässä eikä tuomari sitä sitte koskenut lainkaan.
Avoimenluokan uros
Lejonbols Pommes Mondolin

Lejonbols Pommes Mondolin
Avoimen luokan uros pakitteli hieman myös.
Valioluokan uros
Jehu alias Ares vom Federbach

Jehu alias Ares vom Federbach
Jehun vuoro seuraavana ja tuomari joutui hieman pakittamaan, ku herranen päätti heittää takapuolella hierasten. Jehu putsas pöydän, VAL ERI 1, SA, PU 1, SE MVA, CACIB, ROP (C.I.B vielä vahvistamaton).
Narttuja oli kaksi paikalla, tosin en tiedä mitä ne saivat, mutta Riitta otti kuvat  kuitenki.

Juniorluokan narttu
Cool Surprise Nikita

Cool Surprise Nikita
 Valioluokan narttu
Pasofino´s Chamira

Pasofino´s Chamira

Jälleen  hieman odottelua ja alkoi samojedit. Mää napsin kuvia niistä jotka esillä olivat. Muutama esitettiin harmittavasti ihan liian lähellä tuomaria, joten niistä ei hyviä kuvia saanut.
FI MVA Cassias Guapass "Cassu" 2 years
Cassu oli val ERI 1, SA, PU1, CACIB, ROP (Ruotsissa ei samojedinkoirille jaeta sertiä kuin käyttöluokassa.)
FI MVA Smiling Snowball Last Sensation "Lila"
Lila puolestaan ERI 1, jälleen harmittavasti jäi CACIB saamatta.

Isossa kehässä kävimme läpijuoksun Jehun ja Cassun kans, joten ei ku jälleen auton pakkaus ja tienpäälle kohti kotosuomea.
Tämmösiäki päästiin näkemään.

Poro parka oli paossa tiellä öttiäisiä, jotka piirittivät sitä.
Se nyki ja täris, teki mieli mennä ohovia suhhuuttaa ympäriinsä, jos olis auttanu.

Ihmeteltiin siinä ajaessa et miks autoista lentelee nii saakelisti kiviä. Yks rekka lennätti keskelle tuulilasia kiven, joka sai aikaan pienen halkeamanalun.  =(
Päästessämme  sinne, jossa edellispäivänä oli sora tielle levitetty näimme syyn miksi niitä kiviä sateli vastaan tulevista autoista. Ruotsalaiset olivat tietöissä. Kuumaa pikeä laskettiin soran päälle pahimman ruuhkan aikaan. Voi sun s******! Siis 20 km pietyllä soratiellä ajelua, ei tehnyt autolle hyvää. Päästyämme asfaltille pysäytimme auton  ensimmäiselle mahdolliselle levikkeelle ja putsasimme kaiken pikimoskan, johon yletyimme, pois vanteista ja auton alustasta. Matka jatkui vasta sen jälkeen.

Haaparannassa kävimme kaupasa, mut mulle ei tainnu mitään tarttua sieltä mukaan.
Oli jotenki ihanan tuttua ja turvallista tulla Suomen puolelle ajelemaan. Maisemat ja liikennemerkit tuttuja ja  tietyötkin paremmin organisoituja. Tosin taisimme allergisoitua tietöihin .

Cassu vietiin takas kotiin Ouluun ja Malla oli tuonut tyttäret kotiin oottamaan. Oltiin kotona jotain 23 – 24 maissa, jos muisti pelaa. Ihana omaan sänkyyn päästä köllöttelemään.

Kiitos kyydistä ja seurasta Riitta.

Uutta blogia & kotisivua pukkas

https://tuulisenrannan.wordpress.com/ osoitteesta löytyy ja tämä jää vähälle käytölle. Poistuu kokonaan jossakin vaiheessa.