Piiku lähti soitellen sotaan. Kammattiin kyllä ja kynnet siistittiin edellisiltana. Tosin sen jälkeen neito päätti, että kuoppaa pitää vielä kaivella kunnolla ja näin ollen oli yltäpäältä mullassa. Huoh!
Sateinen kalsea päivä oli ootella näyttelyalueella ja aina kun otin neitokaisen pois poksista nii "Hyrrä" tuli esille. Mietinki, että olis pitäny nimetä Piiku sittenki Hyrräksi. 😄
4 eurasieria oli ilmoitettu, kaikki tältä omalta alueelta, joten tuttujen kans kisailtiin.
Seuraavanlaiset tulokset tulivat ja Piiku yllätti emäntänsä jälleen täysin.
Tuomari: Pirjo Aaltonen
Urokset
Berryspitz Akraba "Martti"
JUN ERI, JUK1, SA, SERT, ROP
Lumikedon Feikki Ferrari "Sulo"
AVO ERI
Nartut
Berryspitz Ajanda "Pudo"
JUN ERI
Tuulisenrannan Usvaneito "Piiku"
NUO ERI, NUK 1, SA, SERT, VSP
Kuvia ei valitettavasti ole, kun allekirjoittanut muisti puolessa matkassa et kamerakin oli latingisa, mut se on kotona. Ei käännytty takasin sitä hakemaan.
lauantai 12. elokuuta 2017
lauantai 24. kesäkuuta 2017
Haapajärvi 17.6.2017 ryhmänäyttely
Aamulla oliki sit Assin vuoro lähtiä emännän mukaan. Kävimme hakemassa Pepin mukaan. Peppi lähti ilman saattajaa, joutui tyytymään minuun.
Ensin olivat eurasierit kehässä, tuomarina oli Pirjo Aaltonen.
Ilmoitettu oli 4 koiraa, joista yksi uros ja 3 narttua.
Ensimmäisenä oli uros, joka sattuikin olemaan Assin poika Koda (DHUNGA FENRISWOLF). Koda sai hyvän arvostelun ollen PU1, SERT, ROP.
Sitten tulivat nartut ja järjestys oli seuraavanlainen,
DHUNGA DRAGON FIRE
VAL-ERI VAK1, PN1, SA, VSP, SERT, FI MVA
DHUNGA HAPPY RAKSHA
JUN-ERI, JUK1, PN2, SA, VARA-SERT
Sofaulven Afrodite "Assi"
AVO ERI, AVK1
Noh, ainaki poika menestyi. 😊
Sitte tuli Chowien vuoro.
Leevin Pertti oli ROP ja Peppi VSP saaden toisen sertinsä.
Joku pässinpää sit ei muistanu Pepin palakintoja hakia toimistolta. 🙈
Ensin olivat eurasierit kehässä, tuomarina oli Pirjo Aaltonen.
Ilmoitettu oli 4 koiraa, joista yksi uros ja 3 narttua.
Ensimmäisenä oli uros, joka sattuikin olemaan Assin poika Koda (DHUNGA FENRISWOLF). Koda sai hyvän arvostelun ollen PU1, SERT, ROP.
Sitten tulivat nartut ja järjestys oli seuraavanlainen,
DHUNGA DRAGON FIRE
VAL-ERI VAK1, PN1, SA, VSP, SERT, FI MVA
DHUNGA HAPPY RAKSHA
JUN-ERI, JUK1, PN2, SA, VARA-SERT
Sofaulven Afrodite "Assi"
AVO ERI, AVK1
Noh, ainaki poika menestyi. 😊
![]() | |
| DHUNGA FENRISWOLF "Koda", tuomari Pirjo Aaltonen, DHUNGA DRAGON FIRE "Punkku" |
Leevin Pertti oli ROP ja Peppi VSP saaden toisen sertinsä.
![]() |
| PARMELIA CROWN PRINCE "Pertti", tuomari Pirjo Aaltonen, ASPSJÖNS GOLDIE "Peppi" |
perjantai 12. toukokuuta 2017
Puolanka r 6.5.2017
Piiku ja Peppi lähtivät näyttelyyn ihan ilman vanhaa kaartia. Piikulle näyttely oli ihan ensimmäinen ja Peppi sai hieman nuorempaansa neuvoa tavoille. Siitä perille menosta ei ole takeita.
Näyttely oli ryhmänäyttely ja Peppi eli virallisemmin Aspsjöns Goldie sai nuorten luokassa EH 1:n (erittäin hyvä ja kilpailuluokassa 1).
Piiku (Tuulisenrannan Usvaneito) sitten yllätti emäntänsä iloisesti. Se kun otti ensimmäisen sertinsä ensimmäisestä näyttelystään, jossa ekaa kertaa täysin vieras ihminen kopeloi sitä ja katsoi hampaita.
Tuomarina toimi Zidy Munsterhielm-Ehnberg molemmilla roduilla.
Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Kiva oli pitkästä aikaa olla koiranäyttelyssä.
Kotiin jääneet Jehu ja Assi eivät varmastikkaan arvostaneet kaksistaan oloa kovin korkialle, mutta velimies käytti herasväen pissalla nii ei sitäkään tarvinnut panttailla.
Näyttely oli ryhmänäyttely ja Peppi eli virallisemmin Aspsjöns Goldie sai nuorten luokassa EH 1:n (erittäin hyvä ja kilpailuluokassa 1).
![]() |
| Aspsjöns Goldie |
![]() |
| Tuulisenrannan Usvaneito ERI1 SA SERT ROP |
Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Kiva oli pitkästä aikaa olla koiranäyttelyssä.
Kotiin jääneet Jehu ja Assi eivät varmastikkaan arvostaneet kaksistaan oloa kovin korkialle, mutta velimies käytti herasväen pissalla nii ei sitäkään tarvinnut panttailla.
tiistai 25. huhtikuuta 2017
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Surullisia uutisia roppakaupalla
Ihan muutaman viikon sisään lähtivät sisarukset Milla ja Sulo sateenkaarisillan toiselle puolen vihiriälle niitylle kirmaamaan sukulaisten luo.
Sisarukset olivat S-pentueesta Suhina Sussu ja Salama Sakke.
Sisarukset olivat S-pentueesta Suhina Sussu ja Salama Sakke.
Kajaani KV 15.1.2017
Tuomari: Eva Nielsen
Sovaulven Afrodite
AVO-ERI, AVK1, PN1 , SA, VSP, SERT, CACIB
Kävimme tosin näyttelyssäkin Assin kanssa. Hienosti vastakkaisen sukupuolen parhaaksi tuli ja sai toisen sertinsä sekä kansainvälisen sertin (CACIB).
Assilla oli kehässä jälleen hirmu hauskaa. Tuomari näki kaikki sen juoksuversiot sekä kenguruloikat. Hyvin prouvakoira tuomarin mielestä liikkui. 😀
Sovaulven Afrodite
AVO-ERI, AVK1, PN1 , SA, VSP, SERT, CACIB
![]() |
| Assi |
Assilla oli kehässä jälleen hirmu hauskaa. Tuomari näki kaikki sen juoksuversiot sekä kenguruloikat. Hyvin prouvakoira tuomarin mielestä liikkui. 😀
Aika karkaa käsistä
Oijoi, monta on kuukautta kulunu ku viimeksi tänne olen jotain huomannut laittaa. Tässä välissä oli koneen vaihto ja uuten koneen huoltoon vienti + sen kotiutumisen oottamine. Oli kerpetti näppäimistö rikki mennyt.
Mutta kuulumisiin. Kaikki pennut löysivät kotinsa, jopa tämä riiviö, joka päätti kotiin jäähä.
Pennut muuttivat Ouluun, Varkauteen, Mäntsälään ja Helsinkiin.
Alla olevat kuvat pennuista 9 kk:n ikäisinä.

| Hilu |
![]() |
| Toivo |
![]() |
| Töpö |
![]() |
| Utu |
![]() |
| Kotiin jäänyt Piiku |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Uutta blogia & kotisivua pukkas
https://tuulisenrannan.wordpress.com/ osoitteesta löytyy ja tämä jää vähälle käytölle. Poistuu kokonaan jossakin vaiheessa.
-
https://tuulisenrannan.wordpress.com/ osoitteesta löytyy ja tämä jää vähälle käytölle. Poistuu kokonaan jossakin vaiheessa.
-
Meinaa unohtua tällaiset pienet, mutta sitäkin tärkeemmät tiejot kasvattien terveyestä. Kiitos omistajille kun ne viitsivät tutkimuksiin v...
-
Tuomari: Eva Nielsen Sovaulven Afrodite AVO-ERI, AVK1, PN1 , SA, VSP, SERT, CACIB Assi Kävimme tosin näyttelyssäkin Assin kanssa....